Avainsanat
Johdatus koulutusteknologiaan -opintojakson osana on tieteellisen tekstin arvionti ja ominaispiirteet. Harjoitustehävänä oli tieteellisen artikkelin arviointi, ja arvio annetusta tekstistä löytyy seuraavan linkin takaa: tieteellisen artikkelin arviointi.
Täytyy tunnustaa, että artikkelin lukeminen suurennuslasin kanssa, järjestelmällisesti annettujen ohjeiden mukaan oli haastavaa, mutta toisaalta palkitsevaa. Oli kiinnostavaa huomata, että jo kohtuullisen arvostetussa tiedelehdessä julkaistusta artikkelista löytyi huolellisen lukemisen myötä vielä parannettavaa. Opettavaista; jatkossa ehkä myös omia tekstejä osaa lukea toisella tavalla ja kenties kirjoittaa entistä selkeämmin ja täsmällisemmin tieteellistä tekstiä.
Elina Määttä said:
Hei!
Olet tehnyt arvioinnissasi kerrassaan hienoa työtä ja lopputulos on erittäin hyvä. Arviointisi on rakenteeltaan selkeä, johdonmukaisesti etenevä, helposti luettava ja siitä löytyy myös kaikkien vaadittujen/ohjeistettujen osien arvioinnit. Mielestäni perustelet havaintosi hyvin ja kirjoituksestasi välittyy, että olet todella tutustunut artikkeliin huolellisesti.
Olet erittäin ansioituneesti löytänyt artikkelista jokaisen osion keskeisimmät asiat ja ymmärtänyt ne hyvin. Olet nostanut esiin hyviä vahvuuksia ja aiheellisia heikkouksia, joista kirjoittajat saisivat varmasti paljon hyötyä työstäessään artikkelia vielä eteenpäin. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että teksti oli paikoittain vaikeaa, joka johtui pitkistä lauserakenteista. Tämän kaltainen huomio on hyvä tuoda kirjoittajille esille, sillä se parantaa tekstin ymmärrettävyyttä huomattavasti.
Mielestäni Engeströmin ekspansiivinen oppiminen ja toimintajärjestelmät menevät hieman ohi kyseisen artikkelin fokuksesta. Ehdotus on sinänsä mielenkiintoinen, mutta koska arvioitsijan ensisijainen tehtävä on varmistaa, että artikkeli pysyy kasassa, ei tähän artikkeliin välttämättä kannaisi sisällyttää enää enenmpää termejä tai teoriaa. Ehkäpä asian voisi esitellä kirjoittajille yhtenä jatkotutkimusaiheista?
Elina
karihanse said:
Tervehdys!
Kiitos palautteesta! Luulenpa, että olen samaa mieltä Engeströmistä; tuollainen rinnakkainen käsitteiden käyttö vain pistää aina silmään. Enköhän ennen pitkää oppine olemaan vähemmän ortodoksi. Olen nähnyt samanlaisen kehityksen monessa työtoverissa, jotka ovat rauhoittuneet viimeistään väitöskirjan valmistuttua.