Elipä kerran kaukana, syrjäisessä maailman kolkassa pieni, urhea, sisukas ja onnekas kansa, joka puhui vaikeaa ja harvinaista kieltä. Se oli vuosisatojen varrella ollut valloitettuna, hankkinut itsenäisyyden ja lopulta noussut kurjuudesta ja köyhyydestä sinnikkäällä työllä niin, että sitä pidettiin nykyään maailman onnellisempana kansana. Elipä samoihin aikoihin myös maineikas Matkailija, joka oli hankkinut maineensa kiertelemällä lähes kaikissa maissa ympäri maailmaa. Maineensa vuoksi Matkailijalla oli pääsy korkeimpien päättäjien ja johtajien puheille, mutta myös tavallinen kansa jutteli hänen kanssaan ilomielin. Päivänä muutamana Matkailija hyppäsi laivaan matkustaakseen tuon alussa mainitun kansan pariin löytääkseen onnellisuuden salaisuuden. Laivakokin runsaan ja herkullisen aterian jälkeen laivan keinunta alkoi Matkalijaa unettaa.

Pääministerin haastattelutunti

Matkailija oli tapojensa mukaisesti tutustunut pienen, urhean, sisukkaan ja onnekkaan kansan historiaan. Näin ollen hän tiesi, että taisteltuaan maailmansodassa kansa oli synnyttänyt lukuisan joukon ahkeria kansalaisia, jotka olivat kovalla työllä nostaneet kansakunnan maailman vauraimpien joukkoon. Vuosikymmenten ajan kaikille riitti työtä, ja kansakunnalla oli varaa rakentaa kaikkia palvelevaa hyvinvointivaltiota. Sittemmin kansakunta oli alkanut vanheta ja väsyä, eikä pitkiin aikoihin ollut syntynyt tarpeeksi uusia kansalaisia. Puhuttiin, että kansalta puuttuu puoli miljonaa työntekijää, eikä jatkossa enää riitä tarpeeksi hoivaajia pitämään huolta ikääntyvistä kansalaisista.

Nyt Matkailija oli hankkiutunut Pääministerin pakeille kuulemaan korkeimman tahon arviota onnellisuuden salaisuudesta. Näin lausui Pääministeri: ”Varmaan tiedätkin, että meillä oli muutama kymmenen vuotta sitten syvä lamakausi. Sen jäljiltä syntyi paljon työttömyyttä, konkursseja ja köyhyyttä. Lamasta selvittiin onneksi, kun otettiin käyttöön tiukka talouskuri, ja alettiin tehostaa yhteiskunnan tarjoamia palveluita ja turvaa. Tehostamisen pohjaksi tarvittiin tietoa toiminnan tehokkuudesta, ja sitä varten otettiin käyttöön maailmalla kehitetty New Public Management -oppi. Sen mukaisesti opeteltiin toimintaa mittaamaan suoritteina, ja siten pystyttiin ohjaamaan säästötoimet niihin kohtiin, joissa suoritteita ei tullut tarpeeksi.”

”Talouden kannalta on tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että työttömänä olevat kansalaiset hankkiutuvat nopeasti uudelleen työhön. Tähän kannustamme pienentämällä sosiaali- ja työttömyysturvaa. Lisäksi tuemme olemassa olevia yrityksiä verohelpotuksin ja avokätisin yritystuin, että ne eivät vähentäisi työvoimaa. Yliopistoja ja korkeakouluja opastamme tekemään tutkimusta, joka hyödyttää suoraan taloutta ja unohtamaan monenlaiset haihattelevat tutkimukset, joita vieläkin valitettavan paljon tehdään. Yliopistojen haihattelun takia meillä on pulaa hyvälaatuisista työntekijöistä, vaikka työttömiäkin on paljon. Kaikista säästötoimista huolimatta velkavuori kasvaa kasvamistaan, samoin työttömien määrä. Luotamme kuitenkin siihen, että markkinatalous ennemmin tai myöhemmin hoitaa asiat kuntoon, kun vain jaksamme sinnikkäästi odottaa. Sitä odotellessa painamme velkajarrua! Työvoimapulaa paikkaamaan toivomme saavamme tänne muuttamaan muualta maailmasta lahjakkaita, taitavia ja hyvin koulutettuja työntekijöitä. Emmehän toki voi ottaa vastaan heikkolaatuisia ihmisiä, joilla kestää kauan opetella maan tavoille. Sehän tulee kovin kalliiksikin.”

Onnea on siinä monenlaista

Pääministerin monologi pani Matkailijan pään pyörälle, joten rauhallinen kävely oli paikallaan. Kävellessään pitkin katua, jonka nimi oli näköjään Velkavuorenkatu, Matkailija huomasi pitkän, kiemurtelevan jonon, jossa nukkavierusti pukeutuneet ihmiset hymisivät itsekseen, ja jonkun jononpätkän kohdalla oli jopa pienimuotoinen kuoro. Yksi jonottajista kertoi Matkailijalle olevansa nykyään niin heikkolaatuinen, että ei enää pitkään aikaan ole saanut töitä, vaikka aikaisempaa kokemusta on kyllä parinkin vuosikymmenen ajan. Toinen mainitsi olleensa kenkätehtaalla vakituisessa työssä, kunnes tehdas rakennemuutoksen takia piti lakkauttaa. Yksitoikkoisessa työssä vammautunut käsi haittasi työn saantia. Kolmas sanoi olevansa niin heikkolaatuinen, että ei ole ikinä päässyt kokeilemaankaan työntekoa – ”ja onhan työelämä nykyään niin vaativaa, että siinä eivät heikkolaatuiset pärjää!” Kaikki kuitenkin kertoivat olevansa onnellisia, kun on sentään järjestetty tällainen mahdollisuus hakea ylijäämäruokaa. ”Siksihän täällä lauletaan, ja parasta on se, että ei tarvitse yksin odotella!”

Siinä jonottajia haastatellessaan Matkailja huomasi useita poliisiautoja ajelemassa hissukseen peräkanaa. Joukon perällä puuskutti juosten yksinäinen konstaapeli, jonka Matkailija sai pysäytettyä kysyäkseen, mistä oli meneillään. Konstaapeli totesi, että vähän on kiire, sillä apulaisvaraylipoliisimestarin taulukon mukaan työviikosta puuttuu vielä suoritteita, ja ne on nopeinta saada täyteen, kun liikenne on hiljaista eivätkä rikolliset ole vielä heränneet puuhiinsa. Valitettavasti säästöjen takia kaikille ei nyt riittänyt autoja, ja siksi hänen pitää kerätä suoritteita juosten. ”No, helpompaahan tämä toki on kuin konnien perässä ryntäily, ja siksikin voi olla onnellinen, että kunto kohenee työaikana juostessa.” Näin sanoen konstaapeli kiiruhti poliisiautojonon perään hikeä otsaltaan pyyhkien.

Mietteissään Matkailja jatkoi kävelyään, kunnes saapui suuren, vähän rapistuneen rakennuksen nurkille. Siellä hän huomasi toisen jonon, jota paimensi lääkäri valkoisessa takissaan. Lääkäri kertoi matkailijalle, että tuossa odotellaan, että pääsisi hoidontarpeen arviointiin, jonka jälkeen olisi mahdollista päästä lääkärin vastaanotolle, joka puolestaan voisi ohjata eteenpäin jollekulle toiselle lääkärille tai muulle terveydenhuollon ammattilaiselle. ”Minä olen onnellinen, kun toiminta on tehokasta ja kaikki resurssit ovat käytössä. Sitä paitsi saan silloin tulospalkkioita, mikä tietenkin tuottaa mielihyvää. Harmi vain, että Joulupukki on juuttunut jonon puoliväliin, joten ehkä jouluna lapset eivät saakaan lahjoja. Oma vikansa kylläkin, kun on käyttänyt kaikki rahansa lasten lahjoihin sen sijaan, että olisi hankkinut työterveyshuollon tai sairauskuluvakuutuksen.”

Ja sen pituinen se, sillä tässä kohdassa matkailijamme heräsi unestaan! Ja koska tämä on opettavainen satu, kuuluu kysyä: mitä tästä opimme? Luultavasti emme mitään, sillä tämä tarina oli satu unesta, eikä mitään tämän tapaista voisi todellisuudessa tapahtua. Matkailijalla kuitenkin on edessä mielenkiintoiset ajat, kun hän viimein pääsee perille. Ehkäpä hän tuolloin voi kertoa todellisuudesta enemmän.