Poikkeamia todellisuudessa
Aloitin tämän blogin vuonna 2011, kun ryhdyin opiskelemaan Oulun yliopiston maanmainiossa EDUTOOL-maisteriohjelmassa. Blogin kirjoittaminen kuului opinto-ohjelmaan oppimispäiväkirjana, mutta innostuin kirjoittamisesta …
Aloitin tämän blogin vuonna 2011, kun ryhdyin opiskelemaan Oulun yliopiston maanmainiossa EDUTOOL-maisteriohjelmassa. Blogin kirjoittaminen kuului opinto-ohjelmaan oppimispäiväkirjana, mutta innostuin kirjoittamisesta …
Mitä, jos työ sujuisi – ei niin kuin tanssi – vaan kuin hyvin suunniteltu peli? Tällaisia pohdin muutama vuosi sitten, …
Työntekijöillä on oikeus saada osakseen hyvää johtamista. Johtamisen tavoitteena pitää olla työn sujumisen turvaaminen. Näin voidaan taata se, että asiakkaat …
Fingerporillinen tehokkuutta ja tuottavuutta Viime kuukausina olen toistuvasti lukenut uutisia, joissa kerrotaan kuinka työn imu parantaa työntekijöiden työhyvinvointia. Toisaalla taas …
Kala kavenna, leipä levennä? Jokunen viikko sitten, kun valtion tulevan vuoden tulo- ja menoarvion valmistelu oli täydessä vauhdissa, ajelin johonkin päin …
Aika menee arvellessa, päivä päitä käännellessä Hiljattain lounaspöydässä muistelimme erään työkaverin kanssa menneitä töitämme, ja huomasimme molemmat joskus käyttäneeme suomalaisia …
Ihmeellinen inkluusio Muutama viikko sitten sain Google+:ssa Oppimisen tulevaisuus-ryhmän kautta linkin OAJ:n kyselyyn koulutuksen tulevaisuudesta. Yksi kysymys liittyi inkluusioon – …
Kiireen kokemus työelämässä on lisääntynyt Kiireestä puhutaan työelämässä yhä enemmän. Tästä puheesta on vaikea erottaa, mikä on syy ja mikä …
Työhyvinvoinnin määrittely Työhyvinvoinnista puhutaan nykyisin paljon, vaikka puhe piiloutuukin monenlaisen kriisipuheen alle. Erityinen peruste työhyvinvoinnista puhumiselle ja — toivoa sopii …
Vastikään minulta kysyttiin kysymys, jonka vastauksen pitäisi tulla työelämän asiantuntijalta kuin supermarketin hyllyltä: ”Mitä on työhyvinvointi?” Nopeastikin tuli mieleen lukuisia …