Diskurssianalyysiä on käytetty viime vuosina enenevästi laadullisen tutkimuksen menetelmänä mutta tästä huolimatta sen toteuttamisessa on edelleen paljon teoreettisia ja menetelmiin liittyviä pulmia. Yksi syy tähän epämääräisyyteen on se, että tutkijoiden keskuudessa ei olla yksimielisiä siitä, mitä diskurssianalyysi on tai miten diskurssi määritellään. Epämääräisyyttä aiheuttaa myös monien diskurssianalyyseiksi määriteltyjen tutkimusten epätarkka raportointi, josta puuttuu riittävän tarkka kuvaus siitä, miten diskurssianalyysi on ymmärretty ja operationalisoitu tutkimusta varten. (Cheek, 2004). Cheek (mt.) ehdottaakin näiden ongelmien ratkaisemiseksi selvää tutkimukseen liittyvien päätösten kuvaamista, jotka sisältävät tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat, diskurssin ja diskurssianalyysin määrittelyn ja tarkan aineiston kuvauksen – avainasemassa on yhtäläisyys teoreettisten valintojen, käsitteiden ja toteutetun tutkimuksen kesken.

Pelkästään diskurssin määrittelyssä on paljon vaihtelua, johon vaikuttaa kirjoittajien teoreettinen viitekehys (Cheek mt.) ja tutkimustraditio (Remes, 2003, 30). Näin ollen diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa on tärkeää määritellä, mitä sen yhteydessä tarkoitetaan diskurssilla, jonka jälkeen on mahdollista määritellä ja kuvata käytettävä diskurssianalyyttinen tutkimusote. Tutkimustraditiosta riippuen diskurssi merkitsee:

• tarinan historiallista muotoutumista, kulttuurisia käytäntöjä, jolloin se merkitsee käsitteenä kulttuurin muotoutumisessa syntyviä diskursseja (ranskalainen traditio)
• väitettä, hermeneutiikkaa[1], jolloin se merkitsee käsitteenä todellisuuden luonteen tarkastelussa ja siihen vaikuttamisessa syntyviä diskursseja (saksalainen traditio)
• keskustelua, jolloin se merkitsee käsitteenä keskustelussa syntyviä diskursseja (anglosaksinen traditio) (Remes, mt).

Cheek (mt.) puolestaan määrittelee diskurssin foucaultilaisen tutkimustradition mukaan tavoiksi puhua ja ajatella todellisuuden olemusta, jolloin diskurssi koostuu yleistyneistä oletuksista, jotka ovat usein niin itsestään selviä, että ne ovat ihmisiltä näkymättömissä. Diskurssiin liittyvät siis puhe, tarina, historiallisuus, kulttuuri ja todellisuus, jotka kaikki ovat arkielämässä ja toiminnassa usein kulttuurin jäseniltä tiedostamattomia. Diskurssianalyyttisen tutkimuksen avulla on mahdollista tuoda näkyväksi näitä tiedostamattomia ilmiöitä. Mckinlay ja McVittie (2009, 8) tosin huomauttavat, että ”diskursiiviset tutkijat” eivät ole kiinnostuneita diskurssista pelkästään välineenä, jonka kautta tutkija saa tietoa tutkittavien sisäisestä maailmasta vaan pitävät diskurssia pikemminkin ilmiönä, jolla on omat ominaisuutensa, jotka puolestaan vaikuttavat ihmisiin ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Toisaalta diskurssianalyysi ylittää kahtiajaon subjektiivisen merkityksen ja objektiivisen todellisuuden välillä samoin kuin kahtiajaon käyttäjäkeskeisen ja järjestelmäkeskeisen tutkimuksen välillä (Talja, 1999).