Hyvä kello kauas kuuluu – mutta miksi paha kello kuuluu vielä kauemmas?
Ei ole kulunut kauaakaan, kun postasin työurien pidentymisen tarpeeseen liittyvästä keskustelusta (ks. tästä). Kuluva viikko on ollut tässä keskustelussa mielenkiintoinen, ja …
Ei ole kulunut kauaakaan, kun postasin työurien pidentymisen tarpeeseen liittyvästä keskustelusta (ks. tästä). Kuluva viikko on ollut tässä keskustelussa mielenkiintoinen, ja …
Nykyisen uusliberalistisen, yksilön omaa vastuuta, vapautta ja itsekkyyttä korostavan yhteiskunnallisen puheen aikaan on helppo unohtaa, että kukaan meistä ei ole …
Kuluvan vuoden ja syksyn mittaan on tiedotusvälineissä kirjoitettu paljon työurien pidentämisen tarpeesta, jonka kerrotaan liittyvän erityisesti kansantalouden kestävyysvajeeseen. Yksi tuoreimmista …
Minkä hyvänsä muutoksen yhteydessä yksi vaikeimmista asioista on arvioida omia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Tässä yhteydessä tarvitaan välineitä joiden avulla on …
Nyt saa taas vaihteeksi jatkuvasti kuulla ja lukea uutisia irtisanomisista ja lomautuksista. Nykyään näyttää siltä, että mikään koulutus tai osaaminen …
Työelämän asiantuntijana törmään lähes päivittäin ilmiöihin, joiden ymmärtämiseksi pinnallinen pohdinta ei riitä. Siksi onkin oivallinen tilanne, kun työn ohessa tutkimusta …
Nykyään saan tuon tuostakin työelämään liittyvissä keskusteluissa kuulla kokemuksia kiusaamisesta ja epäasiallisesta kohtelusta työpaikalla. Vielä pari vuotta sitten tällainen puhe …
(Työ)elämän tahdin kiihtymisen huomaa selvästi tänä kesänä: hyttysetkin ovat entistä nopeampia. Ennen lenkkeillessä ne verenimijät jäivät kauas taakse, mutta …
Vuoden ensimmäisen puoliskon mittaan olen monesta eri lähteestä lukenut hyviä neuvoja esimiestyön kehittämiseksi. Työhyvinvoinnin tutkijana saan myös toistuvasti kuulla työntekijöistä …
Huomaan, että kuluvan kevään mittaan olen postannut pariinkin otteeseen tilasta, luovuudesta ja niiden vaikutuksesta työhyvinvointiin: nuo postaukset löytyvät tästä, tästä ja tästä. Luovuuteen …