Muuatta kaunistukkaista presidenttiä seuratessa tulee mieleen sarjakuvahahmo, Ville Vallaton, kepposteluineen. Toki Ville Vallattoman metkut naapurin Karjulan sedälle olivat aika harmittomia, kun taas mainitun presidentin toiminta naapureitaan kohtaan on kaikkea muuta. Villellä ei ollut varsinaisesti valtaa, ainakaan enempää kuin hän kepposillaan hankki, kun taas kaunistukkainen presidentti on ainakin omasta mielestään maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Lippalakki päässään hän muistuttaa hieman myös Vaahteramäen Eemeliä. Mistähän löytyisi tarpeeksi suuri puuverstas, sillä näitä Kissalan poikia näyttää maailmassa nykyään riittävän?

Ei niitä metkuja tehdä, ne vain syntyvät

Sana ”vallaton”on myönteisesti sävyttynyt, vaikka se viittaa useimmiten kurittomuuteen. Harvoin tarkoitamme sillä vailla valtaa olevaa, vaikka sellainenkin merkitys löytyy. Vallaton tarkoittaa ei hallittavissa olevaa, ja valta puolestaan on pyrkimystä rajoittaa ei hallittavissa olevaa toimimaan määrätyillä tavoilla. Näin ollen valta on itse asiassa oikeutta määritellä sääntöjä, joiden mukaan ihmisten kuuluu toimia, siis lainsäädäntövaltaa. Valtakunnassa kaikki on hyvin, kun kaikki noudattavat lakeja. No, kukaan ei noudata sääntöjä kaiken aikaa, ja jotkut harjoittavat jopa ilkivaltaa, joten tarvitaan määräysvaltaa ja vähän pakkovaltaakin, jotta asiat sujuvat. Jos joku toimii oikein tuhmasti, joutuu hän kiinni jäädessään tuomiovallan alle ja saa oikeusistuimen langettaman rangaistuksen. Demokraattisissa yhteiskunnissa valta ei kuitenkaan ole mielivaltaa, ja väkivaltaa vain poikkeustapauksissa, kun pitää rajoittaa täysin vallattomiksi heittäytyviä kansalaisia. Kansalaisilla puolestaan on äänivaltaa, jonka avulla on mahdollista vaihtaa vapaissa vaaleissa sellaiset vallanpitäjät, jotka näyttävät käyttävän valtaansa väärin tai taitamattomasti. Diktatuureisssa ja autoritäärissä hallinnoissa tällaista mahdollisuutta ei ole. Tällaiset hallinnot ovat vuosisatojen mittaan ennen pitkää kaatuneet, usein vallankumousten myötä.

Eipä vallankäyttö ole demokratiassakaan tasaveroista. Virallisen vallankäytön ulkopuolella on ihmisiä ja instituutioita, joilla on tavanomaista enemmän vaikutusvaltaa tai arvovaltaa, joiden avulla on mahdollista vaikuttaa päätöksentekoon. Puhevalta on sentään kaikilla, ja sosiaalinen media on laajentanut sen kaikkien kiinnostuneiden näkyville. Puhevalta on meille siinä määrin tärkeää, että mielellämme antaisimme sitä lisää niille, jotka ovat kanssamme samaa mieltä. Niiden puhevaltaa, jotka ovat eri mieltä, sen sijaan haluaisimme rajoittaa. Onneksemme meillä ei ole tähän päätösvaltaa, joka muutenkin on vallan kolmijako-opin mukaisesti jaettu lainsäädäntövaltaan, tuomiovaltaan ja täytäntöönpanovaltaan. Kahta jälkimmäistä, ja sananvaltaa, autoritääriset hallitsijat ryhtyvätkin pikimmiten rajoittamaan valtaan päästyään.

Kyllä kansa tietää

Ja niin tiesi myös brittiläinen lordi ja historioitsija, John Emerich Edward Dalberg-Acton, joka totesi vuonna 1887, että

valta turmelee – ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti

Vaikka sitaatti on melkeinpä kansanperinnettä, emme useinkaan pysähdy miettimään sen todenperäisyyttä, saati vaikutuksia omassa elämässämme. Tuo lausahdus on jäänyt elämään luultavasti siksi, että olemme kaikki nähneet sen pitäneen paikkansa monen historiallisen hallitsijan kohdalla. Näemme sitä tapahtuvan myös parhaillaan eri puolilla maailmaa. Jos oikein huonosti on käynyt, olemme kokeneet tämän perheessä, koulussa tai työpaikalla.

Kokemusperäisen ja intuitiivisen näkemyksen tueksi vallasta ja vallan vaikutuksista ihmiseen on tehty myös tieteellistä tutkimusta. Erään iltapäivälehden klikkiotsikon taustalta löysin sosiaalipsykologi Dacher Kelltnerin tutkimukset vallan vaikutuksista, joiden keskeiset löydökset olivat seuraavat:

• valta lisää impulsiivisuutta ja (sic) vallattomuutta
• valta vähentää sosiaalisia estoja ja lisää suoraa toimintaa
• valta heikentää kykyä lukea toisten tunteita

Kelltner on julkaissut tutkimuksiaan arvostetuissa julkaisuissa, joten ne ovat perusteellisesti vertaisarvioituja. Niitä on myös vaivauduttu toistamaan pitkälti samoin tuloksin, joten sosiaalipsykologiaakin vaivaava replikaatio-ongelma ei vähennä löydöstään arvoa. Lisäksi samansuuntaisia havaintoja on tehty mm. kognitiivisen psykologian, neurotieteiden ja evoluutiopsykologian piirissä. Kognitiivisen psykologian tutkimuksissa on havaittu, että valta lisää itseluottamusta mutta heikentää virheiden tunnistamista. Neurotieteilijät puolestaan ovat huomanneet, että valta heikentää peilineuronijärjestelmän toimintaa, mikä puolestaan vähentää kykyä empatiaan. Tulokset ovat varsin yhteneviä: valta muuttaa ajattelua, empatiaa ja vuorovaikutusta. Muutokset näkyvät käyttäytymisessä ja aivoissa.

Lordi Acton oli siis oikeassa nykyisen tieteellisen tutkimuksenkin mukaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että valta ei synny tyhjästä. Se tarvitsee tuekseen verkostojen voimaa – siis ihmisiä, jotka hyväksyvät vallan ja pahimmillaan tukevat vallan väärinkäyttöä hyötyäkseen siitä itse. Kaunistukkaisinkaan vallanpitäjä ei pysy pitkään vallassa ilman riittävää määrää lojaaleja tukijoitaan.

Vallassa oleminen on monin tavoin vaativaa, joten vallanpitäjät ovat usein kiireisiä ja stressaantuneita. Omaksuttavan tiedon määrä on valtaisa, paineita tulee eri suunnilta, ja usein on kiire. Kaikesta tiedon määrästä huolimatta vallanpitäjien on vaikea saada ymmärrys ongelmista, joita he eivät ole itse kohdanneet. Siitä syystä mittavat empatiataidot olisivat vallanpitäjille tärkeitä, jos kohta jotkut poliitikot ovat sitä mieltä, että empatia ei kuulu politiikkaan. Haasteena on toki se, että vallanpitäjänä joutuu tekemään hankalia päätöksiä siitä huolimatta, että ne saattavat aiheuttaa vaikeuksia joillekin. Vaikeaa, eikö totta? Siksi myös oivalliset oman toiminnan reflektointitaidot olisivat vallanpitäjille tärkeitä, ja toimisivat tarvittaessa päätösten itsekorjausmekanismina.

Valta kasvaa syödessä

John Emerich Edward Dalberg-Acton pohti myös omaa vallankäyttöään, ja myönsi olevansa itsekin altis vallan turmelevalle vaikutukselle. Hän kieltäytyi useista poliittisista luottamustehtävistä ja korosti kirjoituksissaan rooliaan tutkijana ja historioitsijana. Hän oli kuitenkin lordi, jolla oli suuri maaomaisuus, ja ajalle tyypilliseen tapaan hänen tulonlähteensä perustuivat pääasiassa vuokraviljelijöiden tuottamaan hyötyyn. Niinpä lordi Acton – luultavasti asiaa suuremmin ajattelematta – oli huomattava taloudellisen vallan käyttäjä. Taloudellinen valta ei ole aina näkyvää, mutta se on vähintään yhtä merkittävää kuin poliittinen valta, ja tätä lordi Acton ei nähtävästi oivaltanut. Se on silti nykyajassakin pohtimisen ja arvioinnin arvoinen asia, sillä taloudellinen valta läpäisee nykyään koko yhteiskunnan. Urheilijan menestyessä kerrotaan ensimmäisenä kuinka paljon hän tienasi. Kun kaivosyhtiö kertoo haluavansa perustaa jonnekin kaivoksen, se kertoo avoimesti jättävänsä investoinnin tekemättä, jos kaivosveroa korotetaan. Kun datayritys perustaa datakeskuksen, on poliittisten päättäjien pakko kehitellä sen käyttämälle sähkölle jokin tukimuoto, ettei rakennushanke peruunnu. Kun havaitsemme sosiaalisen median liiallisen käytön turmelevan vaikutuksen nuorisoon, säätelemme mieluummin nuorten toimintaa kuin mediaa hallitsevien yritysten koukuttavia käytäntöjä. Emme myöskään hevin puutu sosiaalisessa mediassa rehottavaan riitelyyn, rasismiin tai esimerkiksi naispoliitikkoihin kohdistuvaan epäasialliseen kirjoitteluun, sillä meillä pitää olla sananvapaus.

Poliittinen valta on näkyvää ja julkista, ja voimme arvioida poliitikkojen turmeltuneisuuden määrää tiedotusvälineistä. Piilossa pysyttelevä taloudellinen valta on tiiviisti kytköksissä poliittiseen valtaan, joten on hyvä, että sitäkin välillä havainnoidaan ja tutkitaan. Tästä hyvä esimerkki on Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja ’Huipputuloiset, Suomen rikkain prosentti.’ Yksi merkittävä huomio kirjassa oli juuri se, kuinka keskeisesti taloudelliset vaikuttajat ovat verkostoituneet poliittisten päättäjien kanssa. Tutkijoiden ohella myös tiedotusvälineet, tuo neljäs valtiomahti, välillä onkivat tietoonsa myös taloudellisen vallanpitäjien ajattelua. Esimerkkinä mainittakoon Helsingin Sanomien joulukuussa 2025 julkaisema pieni katsaus kansalaisaloitteiden kannatusilmoituksiin, jossa nimeltä mainiten kerrottiin muutamien vaikutusvaltaisten ihmisten kannatuksesta eri aloitteille. Se raotti hieman ikkunaa taloudellisesti ja kulttuurisesta vaikutusvaltaisten ihmisten ajatteluun, ja hyvä niin, sillä kasvoton valta on usein kärkevää. Tämän voi huomata esimerkiksi Yhdysvalloissa ICE:n agenteista, eivätkä sotilaat nykyään turhanpäiten peitä kasvojaan.

Taloudellista valtaa valvovat toki myös markkinavoimat. Markkinavoimat eivät kuitenkaan piittaa paljoakaan taloudellisen toiminnan ulkoisvaikutuksista. Tiedämme, että tupakointi tappaa eri tavoin kutakuinkin puolet käyttäjistä, ja silti tupakkayhtiöt saavat kaikessa rauhassa kehittää uusia tuotteita ja etsiä uusia markkinoita. Tiedämme, että fossiiliyhtiöt tiesivät jo 1960-luvulla, että fossiilisten polttoaineiden käyttö lisää ilmakehän hiilidioksidia, mikä puolestaan lämmittää ilmastoa. Tämä tieto ei ole kuitenkaan heilutellut fossiiliyhtiöiden pörssikursseja. Molemmissa tapauksissa ulkoisvaikutusten vähentäminen, tai pyrkimys siihen, jää poliittisen vallan ja yksittäisten kansalaisten kontolle. Toisaalta, kaunistukkaisinkin presidentti livahtaa kiireesti puuverstaaseen, kun markkinavoimat ärähtävät. Ja mikäs siinä, kyllä maailmaan puu-ukkoja mahtuu!

Mikäli haluat perehtyä valtaan tällaista lyhyttä artikkelia syvällisemmin, voin suositella lukemaan vaikkapa Brian Klaasin kirjan ’Paha valta’. Sen keskeinen kysymys kuuluu:

Kuinka löytää ne, joita valta ei turmele?

Se on mielestäni erinomainen kysymys, eritoten juuri nyt koneälyvallankumouksen kynnyksellä. Joudumme pohtimaan kenen vallassa koneälyn kehitys ja käyttö ovat. Kehitetäänkö sitä maksimaalisten voittojen ehdoilla vai ihmisten parhaaksi? Ja sääteleekö koneäly ihmisiä, vai säilyykö valta meidän käsissämme? Ja miten estämme koneälyä turmeltumasta, jos sitä kontrolloivat turmeltuneet vallanpitäjät tai rahanahneet teknomiljardöörit? Vastauksia odotellessa käytän omaa valtaani kehumalla bussikuskia taitavasta ajosta ja verinäytteen ottajaa kivuttomasta pistämisestä ja seuraan kuinka kehut saavat kummankin kasvot loistamaan kirkkaammin kuin Naantalin aurinko.