Kuuntelin hiljattain Ylen Kulttuuriykkösen podcastia, jossa filosofi Frank Martela ja taloustieteilijä Heikki Pursiainen koettivat päästä perille onnellisuuden syvimmästä olemuksesta. Eipä siihen vastausta löytynyt, mutta ihan kiinnostava väittely siitä kehkeytyi, semminkin kun mukana olivat kirjailija Risto Isomäki ja kulttuuriantropologi Miikka Tallavaara. Taloustieteilijän ja filosofin välille syntyi pientä kinasteluakin, eikä ihme, sillä molemmat olivat omista lähtökohdistaan puhuen oikeassa.

Utiliteetin optimointia

Taloustieteen valtavirran mukaan ihminen on rationaalisia päätöksiä tekevä olento, Homo Economicus, joka pyrkii kaikin keinoin optimoimaan utiliteettia. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilö tekee valintoja pyrkien saamaan itselleen mahdollisimman suuren hyödyn tai tyytyväisyyden. Ymmärrämme tämän hyvin, kun monimiljardööri pyrkii hankkimaan itselleen vielä yhden lisämiljardin. Aivan niin hyvin emme ymmärrä sitä, että taksinkuljettaja hylkää jo hyväksymässä keikan ja nappaa sen sijaan tuottoisamman jättäen ensimmäisen tilauksen tehneen kuin nallin kalliolle. Emme myöskään riemuitse silloin, kun hoitajat lakkoilevat paremman palkan puolesta tai ruokakuskit vaativat parempia työolosuhteita. Olen ollut huomaavinani, että myös talousoppineet pyrkivät kritisoimaan tällaisia pyrkimyksiä, sillä ne haittaavat toisten ihmisten utiliteetin optimointia. Miljardöörin uusi miljardi ei sitä vastoin ole keneltäkään pois, sillä se valuu kätevän trickle down -ilmiön myötä meidän kaikkien iloksi ja hyödyksi.

Viime aikoina lukemani kirjat ovat rapauttaneet uskoani inhimillisen päätöksenteon rationaalisuuteen. Valtavirtataloustieteestä poiketen käyttäytymistaloustieteen tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että kohtuullisen pienen alennuksen perässä ollaan valmiita matkustamaan sen verran pitkälle, että matkaan käytetty aika ja matkakustannukset laskien kulut ovat suuremmat kuin saatu alennus. Utiliteetin optimointia, kenties, mutta ei välttämättä aivan rationaalista! Valtiovarainministeriön talousviisaiden laskelmista huolimatta ei myöskään näytä siltä, että talouskuripolitiikan mukaisilla säästötoimilla saadaan ihmiset hakeutumaan entistä aktiivisemmin työhön, vaikka se olisikin utiliteetin kannalta viisasta. Laskelmat eivät ota huomioon lisääntyneen sosiaalisen stressin vaikutusta kykyyn hakeutua työmarkkinoille. Ei vaikuta siltäkään, että varakkaimman kansanosan suosiminen veronalennuksilla lisäisi kaikkien muidenkin vaurautta. Jokin tuntematon jarru siis hidastaa Homo Economicuksen touhuja.

Kenties on kyse siitä, että – ainakin mikäli luotetaan kompleksisuustaloustieteen havaintoihin – nykyinen talous on niin mutkikas, että tavanomaiset, lineaariset laskelmat eivät kykene ottamaan huomioon kaikkia muuttujia. Näin ainakin arvelee J. Doyne Farmer kirjassaan ’Järkeä kaaokseen’. Hänen mukaansa nykyään on käytettävissä niin paljon laskentatehoa, että on mahdollista tehdä mutkikkaita, epälineaarisia laskelmia talouden toiminnasta. Näin ollen, kun A:sta ei välttämättä lineaarisesti seuraakaan pelkästään B, vaan mahdollisesti C ja/tai D, joista kummastakin voi seurata vielä jotain muuta, olisi päätöksiä tehdessä syytä paneutua asioihin entistä perusteellisemmin.

Tämä voi olla kaukaa haettu toive, sillä uusimpia päätöksentekoa koskevia havaintoja käsittelevässä kirjassaan ’Päätöksenteon illuusiot’ Tuomas Leisti ja Hanna Poskiparta toteavat, että päätöksiä tehdään pääosin intuitiivisesti ja arvoihin ja asenteisiin pohjautuen. Heidän mukaansa rationaaliset perusteet päätöksille haetaan usein jälkikäteen. Näin ollen vaikkapa poliittisessa keskustelussa olisi tärkeää puhua myös niistä arvoista, joiden pohjalta päätöksiä tehdään.

Merkityksellisyys ennen maksimaalista hyötyä

Saattaa olla, että utiliteetin optimointi on mahdoton haave, vaikka siihen elämässämme pyrkisimmekin. Siitä huolimatta suomalaiset ovat useana vuonna olleet vertailuissa maailman onnellisin kansa. Jotain muitakin onnellisuuden lähteitä siis lienee kuin tuo utiliteetti. Tulee mieleeni muuan aurinkoinen kevätpäivä, jolloin matkustin Tampereella ratikalla Kalevasta keskustaan. Oli varsin lämmintä, ja terassit olivat juuri auenneet. Matkan varrella näkyikin oluttuoppi kädessään joukoittain ihmisiä, joiden aurinkoon päin kääntyneet kasvot oikein hehkuivat onnellisuutta. Melkoinen merkityksellisyyden kokemus, ikkunan molemmin puolin.

Filosofi Frank Martela kirjoittaa onnellisuuden lähteenä juuri merkityksellisyydestä. Hänen mukaansa ihmisen elämän tekee merkitykselliseksi kuuluvuuden tunne ja autonomian kokemus. Pelkkä mielihyvän maksimointi ei siis vielä riitä, vaan ihmiset ovat onnellisia, kun he tekevät asioita, jotka kokevat itseisarvoisiksi. Merkityksellisyys löytyy pienistä teoista, kuten toisten auttamisesta, yhteydestä muihin ja oman itsen toteuttamisesta.

Palatakseni tuohon podcastiin, jossa Heikki Pursiainen uskoakseni edusti valtavirran taloustiedettä ja Frank Martela filosofeja, arvelin aluksi, että molemmat olivat omista lähtökohdistaan oikeassa. Olen ymmärtänyt, että taloustieteenkin keskiössä on ihmisten onnellisuuden maksimointi, joten utiliteetin optimointi lienee onnellisuuden osatekijä. Yhden utiliteetti saattaa olla pois toiselta, mutta tätä ristiriitaa auttaa hallitsemaan ihmisen pyrkimys yhteiseen hyvään ja toisten auttamiseen. Ihmisen evoluutiosta tiedämme, että valintapaineessa menestyvät itsekkäät yksilöt ja altruistiset ryhmät. Jos itsekkäitä on liikaa, ryhmän menestys huononee, mutta liiallinen altruismikaan ei ole hyväksi. Tuossa mainitussa podcastissa kulttuuriantropologi Miika Tallavaara kertoi, että monilla metsästäjä-keräilijäyhteisöillä oli keinot tarpeen vaatiessa hillitä yksilöiden vallanhalua. David Graeberin ja David Wengrow’n kirja ’Alussa oli – ihmiskunnan uusi historia’ puolestaan kertoo, että suuria kansakuntia ja mutkikkaita ihmisyhteisöjä on aikojen saatossa pystytty pitämään yllä ilman keisareita ja kuninkaita ja heille alisteista väkivaltakoneistoa. Meillä yksilöiden valtaa ja vallanhalua sopii parhaimmillaan rajoittamaan demokraattinen päätöksenteko, olkoonkin, että poliitikolle keskeinen utiliteetin optimoinnin lähde on tulla valituksi uudelleen, ainakin mikäli uskomme sosiologi Niklas Luhmannin näkemyksiä kirjassa ’Ekologinen kommunikaatio’.

Tätä kirjoittaessani, pientä ajatutustaukoa pitäessäni, tein haun sanoilla ’onni on’. Löytyi useampikin musiikkikappale, terveys- ja hoivapalveluita tuottavia yrityksiä, rakennussiivouksiin ja julkisivuhuoltoihin erikoistunut yritys, Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen mainos, ja jossain oli ollut myös onni onnettomuudessa. Syystä tai toisesta viittauksia utiliteetin optimointiin ei noussut ainakaan ensimmäisten kymmenien hakutulosten joukossa. Tämä jää hieman mietityttämään, mutta lähden silti optimoimaan omaa utiliteettiani raikkaalla talviuintituokiolla. Jos hyvin käy, saatan vaihtaa muutaman ystävällismielisen kommentin talviuinnin vaikutuksista jonkun samaan harrastukseen hurahtaneen kumppanin kanssa. Onnen päivä voi olla myös sellainen!