Tämä Matin ja Tepon kappaleesta mukailemani otsikko on ajankohtaisempi kuin tulemme ajatelleeksikaan. Teollisuusrobotit ovat rakentaneet meille uljasta, uutta maailmaa jo pitkään, ja nyt tekevät tuloaan humanoidirobotit. Sellaisen saa jo omakseen, jos jaksaa maksaa riittävästi. Sci-fi -kirjallisuudessa olen havainnut kolmen tyyppisiä näkymiä ihmisen ja robotin rinnakkaiseloon. Yhdessä robotit ovat vihamielisiä ja pyrkivät hävittämään ihmiskunnan viimeiseen mohikaaniin. Kaikkihan tietävät Terminaattori-elokuvat! Toisessa ihmiset ja robotit elävät tasaveroisina rinnakkain, kuten Ian M. Banksin Kulttuuri-tarinoissa. Kolmannessa robotit ovat ihmisen nöyriä palvelijoita samalla tavalla kuin työjuhdat ja tuotantoeläimet nykyään, ja tällaista maailmaa kuvaa mm. Isaac Asimov robotti-kirjoissaan. Juuri tällaiseksi varmaankin arvelemme yhteiselon humanoidirobottien kanssa muotoutuvan. Robotti-sananhan on luonut tšekkiläinen kirjailija Karel Čapek, ja se pohjautuu tšekin kielen raatamista tai pakkotyötä tarkoittavaan sanaan ’robota’. Uskomme siis robottien tottelevaisesti lopulta vapauttavan meidät pakkotyöstä ja raadannasta. Mutta millä ehdoilla robotiikan tulevaisuus olisi juuri tällainen?

Robotiikan peruslait

Isaac Asimovin tieteistarinoissa robotit ovat ihmisen kaltaisia ja älyllisestikin ihmisen vertaisia. Robotit sitoo ihmiskunnan palvelijoiksi kolme robotiikan peruslakia:

1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmisolentoa tai laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan.
2. Robotin on noudatettava ihmisolentojen sille antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa ensimmäisen pääsäännön kanssa.
3. Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa ensimmäisen ja toisen pääsäännön kanssa.

Tuollaiset säännöt varmastikin säätelevät oivallisesti ihmisten ja robottien yhteiseloa. Robotit kuitenkin vaikuttavat myös ihmiskuntaan kokonaisuutena. Ne tuovat tullessaan muutoksia taloudelliseen ja tuotannolliseen toimintaan ja sitä kautta yhteiskuntaan ja ihmisyhteisöihin. Siksi on paikallaan tutkia sitä, mitkä ovat robotiikan, ja mikseipä muidenkin teknologisten keksintöjen, yhteiskunnalliset peruslait.

Scifi-kirjallisuuden keskeinen idea on kysyä kysymys: ”Mitä, jos?” Siispä: ”Mitä, jos jätämme robottien ja ihmiskunnan suhteiden kehityksen markkinavoimien huoleksi?”

Taloustieteen valtavirran mukaan robotin tulee maksimoida tuottavuus ja minimoida resurssien hukka. Robotti myös toimii ihmistyön korvaajana silloin, kun se on taloudellisesti perusteltua. Nämä periaatteet aiheuttavat syvällisiä muutoksia työnjakoon ja ihmisten toimeentulon mahdollisuuksiin ja sitä kautta osallisuuteen ja työn mielekkyyden kokemukseen. Kärjistäen robotin ensisijainen tehtävä on tuottaa lisäarvoa kilpailullisilla markkinoilla. Sen olemassaolo oikeutetaan sillä, että se parantaa tehokkuutta, alentaa kustannuksia ja lisää tuottavuutta. Unohdetaan siis moraaliset ja sosiaaliset perusteet, sillä robotiikkaa ei tule säädellä tavalla, joka estää innovaatiota, investointeja tai voiton tavoittelua. Robotti toimii omistajansa intressien mukaisesti, eikä sen toimintaa tule rajoittaa kollektiivisen edun nimissä. Kuulostaa tutulta! Tällaisia mietteitä on saanut lukea esimerkiksi sosiaalisen median ja koneälyn tiimoilta.

Minun nähdäkseni keskeinen, ratkaistava kysymys on osallisuus: kuka jää mukaan, kuka jää ulkopuolelle? Ne, joilla on pääsy teknologiaan ja osaamista sen hyödyntämiseen, voivat osallistua työelämään ja yhteiskuntaan aktiivisesti. Muut voivat jäädä syrjään. Toinen, merkittävä seikka on tulojen ja varallisuuden jakautuminen: kuka hyötyy, kuka ei? Vaikka robotiikka nostaa tuottavuutta, hyödyt voivat kasaantua suurille yrityksille ja teknologiaosaajille. Teknologiayritykset ja pääomaa omistavat tahot voivat kasvattaa varallisuuttaan merkittävästi, mikä lisää eriarvoisuutta.

Työntekijöiden näkökulmasta korkean osaamisen työtehtävät palkitaan, kun taas matalapalkkaiset ja helposti automatisoitavat työt voivat kadota tai jäädä heikosti palkatuiksi. Ja vaikka työtehtävä säilyisikin, on huomioon otettava myös työn merkityksen muutos. Kun osa työstä siirtyy koneille, ihmisten kokemus omasta arvostaan ja osallisuudestaan voi muuttua. Työ ei ole vain toimeentuloa, vaan myös osa identiteettiä ja yhteisöllisyyttä.

Teknologia voi myös tuoda tullessaan uusia osallisuuden muotoja ja siten lisätä osallisuutta. Etätyö ja digitaaliset palvelut voivat tuoda mukaan ihmisiä, jotka aiemmin jäivät ulkopuolelle. Vaikkapa syrjäseuduilla asuvat tai osatyökykyiset voivat hyötyä teknologian mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Ja ehkäpä robotit ennen pitkää ovat apuna, kun tarvitaan hoivaajia ikääntyvälle ihmiskunnalle.

Mutta mitä voidaan tehdä, ettei teknologiakuilu syvene? Kenties Asimovkin pohti tätä laatiessaan vielä neljännen, muita täydentävän robotiikan peruslain:

Robotti ei saa vahingoittaa ihmiskuntaa tai laiminlyönnein tuottaa ihmiskunnalle vahinkoa.

Robotistinen manifesti

Robotiikassa on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti keskeinen kysymys se, mitä tapahtuu niille työntekijöille, joiden työpanos on korvattavissa roboteilla silloin, kun robotin tuottama hyöty ylittää sen kustannukset. Robotiikan neljäs peruslaki laittaa pohtimaan myös robotiikan käyttöönoton ulkoisvaikutuksia. Robotiikan ja automaation vaikutukset työllisyyteen eivät jakaudu tasaisesti. Ihmiskunnan haasteena on varmistaa, että teknologinen kehitys ei johda eriarvoistumiseen. Tulevaisuuden työelämä vaatii joustavuutta, jatkuvaa oppimista ja vahvaa sosiaalista turvaverkkoa. Mutta samalla se voi myös vapauttaa ihmiset raskaista ja yksitoikkoisista töistä, jos muutos hallitaan viisaasti. Mitä, jos pyrkisimme tällaiseen viisaaseen muutoksenhallintaan?

Vuoden 2024 taloustieteen Nobel myönnettiin tutkijakolmikolle Daron Acemoglu, Simon Johnson ja James A. Robinson. He tutkivat sitä, miten instituutiot muodostuvat ja edistävät taloudellista hyvinvointia. Tämä koskee myös teknologisia instituutioita ja niiden hyötyjen jakautumista yhteiskunnassa. Acemoglun, Johnsonin ja Robinsonin muotoilemat robotiikan peruslait näyttäisivät kenties tällaisilta:

1. Jokaisen robotin tulee toimia tavalla, joka edistää inklusiivista taloudellista kehitystä eikä keskitä valtaa tai vaurautta harvoille.
2. Robotin ei tule syrjäyttää ihmistyötä ilman mekanismia, joka tukee syrjäytettyjä työntekijöitä.
3. Robotin toiminnan tulee olla demokraattisesti hyväksyttyjen instituutioiden, ei yksittäisten yritysten intressien ohjaamaa.

Robotiikan ei siis pitäisi vahvistaa epätasa-arvoa, vaan palvella koko ihmiskuntaa. Acemoglu on korostanut, että teknologian kehitys voi johtaa joko inklusiiviseen kasvuun tai ”ekstraktiivisiin” instituutioihin, jotka hyödyttävät vain eliittiä. Robotiikan ei pitäisi korvata ihmistä ilman yhteiskunnallista kompensaatioita. Teknologian tulee täydentää ihmistä, ei vain korvata. Demokraattiset instituutiot ovat avainasemassa myös robotiikan kehityksessä. Sitä ei saa jättää pelkästään markkinavoimien ja teknokraattisen käsiin.

Näiden peruslakien rohkaisemana päätän liittyä Marxin, Engelsin, Friedmanin, Hayekin ja Lutherin seuraan laatimalla ystävällismielisen (ainakin luultavasti, ainakin vielä) koneälyn avustuksella robotiikan yhteiskunnallisen manifestin:

1. Robotiikka palvelee kaikkia, ei harvoja. Robottien ja automaation tulee edistää taloudellista tasa-arvoa. Teknologian kehitys ei saa johtaa vallan ja vaurauden keskittymiseen, vaan sen on tuotava hyötyjä koko yhteiskunnalle – erityisesti niille, jotka ovat vaarassa jäädä kehityksen ulkopuolelle.
2. Robotiikka täydentää ihmistä, ei syrjäytä. Robottien tehtävä on vahvistaa ihmisen kykyjä, ei korvata niitä. Jokainen teknologinen innovaatio on arvioitava sen mukaan, miten se vaikuttaa työllisyyteen, osaamiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Jos robotti syrjäyttää ihmisen, sen on tuotava mukanaan uusi mahdollisuus.
3. Robotiikkaa ohjaavat demokraattiset instituutiot. Robottien käyttöä ja kehitystä tulee säädellä läpinäkyvästi ja demokraattisesti. Teknologian suunta ei saa määräytyä yksittäisten yritysten tai teknokraattien ehdoilla, vaan sen on heijastettava yhteiskunnan arvoja ja kansalaisten tahtoa.

Robotiikka ei ole vain teknologinen ilmiö, vaan se muokkaa syvällisesti työn sisältöä, osaamisvaatimuksia ja yhteiskunnan rakenteita. Tämä tulee ottaa huomioon ja tukea ihmiskuntaa muutoksessa, jotta tulevaisuus ei ole pelkästään robottien hallitsema, vaan ihmisyhteisöjen ja koneiden yhteispelin muovaama. Koneäly tiivistää tämän ajatuksen seuraavaan haikuun:

Teräs ja iho,
yhdessä rakentavat
reilun huomisen.