Luin taannoin Ursula K. Le Guinin novellin nimeltä Testi. Siinä nerokas tieteilijä oli keksinyt aukottoman konstin ihmisten mielenterveyden arvioimiseksi. Tuossa maailmassa kaikki pääsivät takuulla terapiaan, mikä olikin onneksi, sillä terapiaa tarvittiinkin melkoisesti, kun ihmisistä yksi toisensa jälkeen todettiin testin perusteella mieleltään sairaaksi. Meillekin on piakkoin tulossa lapsia ja nuorisoa koskeva terapiatakuu, mutta ovatpa aikuisikäistenkin toiveet päästä sujuvasti terapiaan kovasti lisääntyneet.

Tulevaisuusvaje

Jos onkin totta, että talouden kansainvälistyminen ei ole nollasummapeliä vaan hyödyttää kaikkia kansakuntia, mutta huomaat, että juuri sinun työsi on järkevintä tehdä jossain muualla. Jos onkin totta, että talouden kansainvälistyminen on vähentänyt absoluuttista köyhyyttä huomattavasti, mutta yhden dollarin lisäys kehittyvän maan asukkaan toimeentuloon edellyttää maailmantaloudessa sadan dollarin kasvua. Ja lopuista 99 dollarista aimo osa sujahtaa muutaman kymmenen superrikkaan kirstuihin. Jos onkin totta, että sadasta koskaan eläneestä tieteilijästä 99 on parhaillaan elossa ja julkaisee koko ajan uusia tutkimuksia, mutta huomaat, että tiedon lisääntyminen lisääkin epävarmuutta. Päätät sitten uskoa vain siihen mitä omin silmin näet ja omin korvin kuulet. Jos sitten onkin tieteilijöiden mukaan totta, että lääketieteen kenties vaikuttavin keksintö ovat rokotteet, mutta kuulet kaverilta, että hänen tuttavansa serkun veljentyttären luokkakaveri on saanut jostain rokotteesta haittavaikutuksia. Mikä nyt eteen, kun juuri kävit ottamassa influenssarokotteen? Jos onkin totta, että eläkevarat riittävät sinunkin eläkkeeseesi, vaikka vakuutusyhtiöiden aikoinaan lanseeraamat yksityisten eläkevakuutusta mainoskampanjat olivat niin tehokkaita, että kansanperinteeseen on jäänyt uskomus siitä, että rahat eivät riitä ainakaan sinun sukupolvesi eläkkeisiin. Katsot sitten uutisia, joissa joku eläkkeelle jo päässyt kertoo kuinka onnellinen on, kun on päässyt ”karkuun työelämästä”. Hän onkin mielestäsi syystä tyytyväinen, sillä työn tuottavuutta on paljolti lisätty tahtia kiihdyttämällä, ja alat olla aivan näännyksissä. Samaan aikaan sinun eläkeikäsi karkaa yhä kauemmas.

Entäpä, kun vuodesta toiseen kerrotaan, että valtion velkaantuminen on vahingollista, ja siksi pitää säästää ja supistaa, mutta kukaan ei kerro mitä sitten kun valtio on velaton? Entäpä, jos hyvinvoinnin tärkein mittari on sujuva pääsy lääkärin pakeille, mutta noiden säästöjen takia päädytkin hoidontarpeen arviointiin? Entäpä, jos olet aina pitänyt Elokapinaa, Greenpeacea ja Amnestyä kommareihin rinnastettavia mörköinä, mutta huomaatkin, että vierasmaalainen kaivosyhtiö suunnittelee kaivostoimintaa kallisarvoisen kesämökkisi läheisyyteen? Entäpä, jos kannatat rajoittamatonta sananvapautta, ja olet sen saanutkin, mutta sitten joku käyttää omaa sananvapauttaan kritisoimalla sinun kannattamiasi ajatuksia? Entäpä, jos olet sananvapauden nimissä kannattanut YLE:n rahoituksen supistamista ja se lopulta tapahtuu, ja ne sitten lakkauttavat juuri niitä ohjelmia, jotka sinusta ovat tärkeitä, vaikka et niitä välttämättä katsokaan? Entäpä, kun sitten äänestät valtaan poliitikon, joka lupaa korjata tämän kaiken, mutta huomaat pian, että se merkitsee juuri sinun työsi loppumista ja sinun sosiaaliturvasi heikennyksiä? Kun keskeinen arvo on oma olo, sen normi on onnellisuus, ja kaikki tämä keljuttaa kunnolla, päätät parantaa oloasi hankkimalla uuden kantapään kiillottimen tai posken pehmentimen. Se ei sitten pitkään lohduta, sillä huomaat kohta ilmoituksen, jossa samanlaista vimpainta kaupitellaan puolet halvemmalla ja enemmillä ominaisuuksilla.

Törmäät sitten netissä artikkeliin tulevaisuusvajeesta ja huomaat, että sinulla on sellainen, ja tarvitset siihen hoitoa. Onneksi pääset sitten terapiaan. Muutaman vuoden terapeuttiasi tavattuasi arvelet sen jo riittävän, mutta terapeutti toteaakin, että nyt ei vielä kannattaisi lopettaa, kun ollaan vasta alussa ja päästy hyvään vauhtiin, eikä tuo tulevaisuusvaje ole maailmasta mihinkään kadonnut.

Tulevaisuusvalta kansalle

Kaikesta huolimatta on hyvä huomata, että maailma on viimeisten sadan vuoden aikana monin tavoin kehittynyt parempaan suuntaan. Maailma voisi kuitenkin olla paljon parempikin, jos tulevaisuusvalta olisi jakautunut nykyistä tasaisemmin. Nykyisellään kaikkien ääni ei kuulu, vaikka tulevaisuus on kaikille yhteinen. Vaikka markkinatalouden näkymätön käsi on tuottanut paljon hyvää, on ulkoisvaikutuksina saatu aikaan ilmaston lämpenemistä, luontokatoa ja eriarvoisuuden kasvua. Talouden näkymätön käsi on siis tarkoittamattaan myös läjäyttänyt meitä avokämmenellä. Kenties sosiologi Niklas Luhmann oli oikeassa rinnastaessaan yhteiskunnan luonnon ympäristöön, joka kehittyy sattumanvaraisten muutosten myötä, joskus asteroidin iskun aiheuttaman kriisin seurauksena ja väliin hissukseen mannerlaattojen liikkumisen aiheuttamien ympäristön muutosten takia. Meidän ajassamme ilmaston lämpeneminen ja luontokato ovat tuollaisia vähittäistä, hitaita muutoksia, mutta teknologian kehitys iskee melkeinpä asteroidin voimalla ja nopeudella.

Luin hiljattain Uudesta Jutusta sitaatin tulevaisuudentutkija Jim Datorilta, joka on todennut, että minkä tahansa vakavasti otettavan tulevaisuutta koskevan väitteen tulisi alkuun kuulostaa naurettavalta. Niinpä rohkenen nostaa esille muutaman tulevausuusvallankumouksellisen seikan, jotka ovat – elleivät nyt ihan naurettavia – niin ainakin utopistisia.

Viimeiset puoli vuosisataa päätöksentekoa on ohjannut talouskuripolitiikka, joka on monen nykyään nähtävän ilmiön taustalla. Se on hiljalleen kasvattanut eriarvoisuutta ja rapauttanut julkisten palveluiden rahoituspohjaa. Vankkaa tieteellistä näyttöä talouskuripolitiikan siunauksellisuudesta ei ole, eikä siihen liittyvästä trickle down -vaikutuksesta oikein näy merkkejä. Nobel-palkitut taloustieteilijät Daron Acemoglu ja Simon Johnson kuvaavat kirjassaan ’Valta ja edistys’, kuinka vuosituhansien ajan innovaatioiden ja tuottavuuden kasvun hedelmät ovat sujahtaneet eliitin taskuihin ja siellä visusti pysyneet – lukuun ottamatta muutamaa poikkeuksellista vuosikymmentä mustan surman ja maailmansotien jälkeen. Ruton jälkeen oli ankara työvoimapula, ja sen myötä työntekijöillä paljon vaikutusvaltaa tulonjaossa. Sotien jälkeen puolestaan suuri ja mahtava kommunismin pelko toi kilpailuetua työväestölle myös kapitalistisissa valtioissa. Tulevaisuusvallan pitäjät ovat kommunismin sorruttua suosineet yksilön vapauksia ja omaa vastuuta korostavaa liberaalia humanistista filosofiaa, jonka avulla joukkoja on ollut helppo jakaa pienempiin, keskenään jäljelle jäävästä vallasta ja resursseista kilpailevaan osiin. Luhmanin ajatteluun viitaten en väitä, että tämä olisi ollut tarkoituksellista. Näin on vain päässyt käymään vallitsevan talousjärjestelmän sivutuotteena. Nyt saamme seurata eräänlaista tulevaisuusvallankumousta, jonka on käynnistänyt presidentti Trump. Tämän, kuten kai kaikkien vallankumousten, seuraamukset ovatkin sitten ennalta-arvaamattomia.

Sorrettujen taloustiede

Kasvatustieteissä syntyi aikoinaan suuntaus nimeltä sorrettujen pedagogiikka. Yksi sen ydinajatuksista on se, että kasvatus on väline kohti vapautta ja yhteistä solidaarisuutta. Nyt tarvitsisimme taloustieteessä vastaavanlaista, sorrettujen taloustiedettä. Acemoglu ja Johnson ehdottavat suunnan muuttamiseksi mm. työn verotuksen keventämistä ja pääoman verotuksen kiristämistä sekä teknologian käyttöä automaation sijaan konehyödyn lisäämiseksi. Jälkimmäinen tarkoittaisi työn rikastamista teknologian avulla, jolloin tuottavuuden parannuksia haettaisiin pikemmin työn sujuvuutta kohentamalla vauhdin lisäämisen sijaan. Talouden perustaksi taloustieteilijä Kate Raworth ehdottaa donitsitaloutta, joka pyrkii yhdistäisi talouskasvun ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin rajoihin. Ajatus perustuu donitsin muotoon: sisempi rengas edustaa ihmisten perustarpeiden, kuten ruoan, terveyden ja koulutuksen, minimitasoa, kun taas ulompi rengas symboloi ekologisia rajoja, kuten ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen ehtymistä. Donitsitalous olisi talousjärjestelmä, joka toimii näiden kahden rajan välillä – ”makeassa kohdassa” donitsin sisällä – tarjoten samalla kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta.

Humanististisen filosofian ajatusten pohjalta sorrettujen taloustiede näyttää nousevan hitaasti, vaikka välillä on kokeiltu liberaalin humanismin ohella myös sosialistista ja nationalistista humanismia – melko ikävin tuloksin. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on kuitenkin kohtuullisen hyvin onnistunut poimimaan markkinataloudesta sen hyvät puolet ja säätelemään sen huonoja puolia. Mallin menestyksellisyys näkyy jopa elinajanodotteessa, joka on köyhimmilläkin kansalaisilla yhtä pitkä kuin rikkaimmilla toisenlaisen valtiomallin USA:ssa. Se vaikuttaa ihmisen välisen toiminnan osalta pohjautuvan pikemminkin Ubuntu-filosofiaan. Tuon filosofian ydin on ihmisten välinen yhteys ja solidaarisuus. ”Minä olen, koska me olemme.” Se korostaa ajatusta, että ihmisen identiteetti, hyvinvointi ja merkitys muodostuvat muiden ihmisten kautta. Ajattelu painottaa yhteisöllisyyttä, empatiaa ja sitä, että jokainen ihminen on osa suurempaa kokonaisuutta. Filosofi Frank Martela on todennut, että muiden hyväksi toimiminen on keskeinen onnellisuuden lähde. Suomessa tämän tapainen ajattelu on saanut aikaan sen, että vuosi toisensa jälkeen olemme olleet maailman onnellisuusraportin mittareilla maailman onnellisin kansa. Kenties kuitenkin alitajuinen huoli tulevaisuusvajeesta murentaa maailmankuvaamme niin, että se näkyy lisääntyvänä pelkona, ahdistuksena ja masennuksena ja sen myötä terapian tarpeena.

Näin ollen: enemmän ubuntua, donitsitaloutta, tulevaisuusvaltaa ja työn sujuvuutta ja – kukaties – vähemmän tarvetta terapiaan. Jos pidätkin näitä ajatuksia mahdottomina toteuttaa ja peräti pähkähulluina, huomautan että edellä mainitsemani Jim Dator on väläytellyt esimerkkeinä hulluista tulevaisuudennäkymistä tekoälyn kehittymistä ihmisen tasolle, avaruusmatkailun yleistymistä ja yhteiskuntien siirtymistä täysin uusiutuvaan energiaan. Näistä ei mikään enää vaikuta mahdottomalta. Tämänkin kirjoituksen laatijaa on avustanut uusiutuvalla energialla raksuttava, oivallinen älykone. Ja kaikki tiedämme sen multimiljardöörin, joka haikailee lähivuosina asettavansa jalkansa Marsin kamaralle! Mikseipä siis siirtyminen donitsitalouteen, työn rikastaminen älykoneiden avulla ja ubuntu-ajattelu olisi mahdollista.

Tuollaista alussa mainittua testiä meillä ei – kenties onnekkaasti – vielä ole. Le Guinin tarinassa kävi nimittäin lopulta niin, että toinen puoli väestöstä oli hoidossa ja toinen puoli hoitajina. Maailmanhallituksen pyörittämiseen riitti sihteeri ja talkkari, jotka olivat testin mukaan taatusti tervejärkisiä. Huomasin kuitenkin äskettäin erään älykellon arvostelusta, että yksi sen ominaisuuksista oli mielenterveyden tason mittaaminen, joten kenties älykoneet ennen pitkää paikkaavat testivajeen. Ennen pitkää ne hoitanevat myös terapiahommat, ja saammekin sitten kaikkia taatusti koskevan terapiatakuun.