Opiskelin kymmenkunta vuotta sitten intoa puhkuen Oulun Yliopiston Edutool-maisteriohjelmassa oppimisen digitaalisia työkaluja. Tämä blogi sai silloin alkunsa oppimistehtävänä. Erässä postauksessani kirjoitin melko myönteiseen sävyyn digitalisaation ja sosiaalisen median ihmisten välistä vuorovaikutusta rikastavista ominaisuuksista. Nyt loppua kohti kääntyvän kesän aikana olen selaillut ahkerasti Twitterin (nykyisen Äksän) uutisvirtaa ja pohtinut sen etuja ja haittoja. Muutoksia on kymmenen vuoden mittaan totisesti tapahtunut!

Kettuja ja siilejä

Kettu tietää monta asiaa, mutta siili tietää yhden ison asian. Twitterin (nykyisen Äksän) uutisvirrassa postailee innokas joukko siilejä, mutta kettuja näyttää olevan ainakin minun kuplassani selvästi vähemmän. Twitterin (nykyisen Äksän) uutisvirralle näyttää olevan ominaista se, että twiiteissä (äksyissä?) on vahvoja, mutta yksinkertaistettuja viestejä. Myös kommenttikentät täyttyvät samoin sävyin, ja syntyy erilaisia kohuja. Kesän mittaan on saanut seurata YLE-kohua, DEI-kohua, yhä jatkuvaa rasisimikohua , saksikohua ja sittemmin raakkukohua. Jotensakin kuvaavaa on vaikkapa tuossa raakkukohussa se, että parin ensimmäisen päivän jälkeen viesteissä alkoi näkyä Twitterille (nykyiselle Äksälle) kovin tyypillistä whataboutismia: ”raakkujen kuolemat olivat toki ikäviä, mutta entäs katujengit/metsäteollisuuden kilpailukyky/talouskasvu jne.?” Tai: ”kyllä raakuista on puhuttu jo ihan liikaa – ja niitähän on vielä jäljelläkin ainakin kaksi miljoonaa”¹ Raakkukohun keskusteluissa ei sentään kolmannen tai neljännen kommentin kohdalla haukuta Sanna Marinia, kuten melko monessa muussa kohussa näyttää käyvän.

Twitterin (nykyisen Äksän) algoritmi suosii nopeaa reagointia. Näin ollen eritoten viestien kommentoinnissa siilit jyräävät ketut. Nopea reagointi johtaa siihen, että uutisvirrassa korostuvat jossain tunnetilassa (yleensä se on tuohtumus) laaditut viestit ja kommentit. Toisaalta: uutisvirta tuo näkyvästi esille ihmisten ajattelua ja eritoten ajattelussa näkyviä kognitiivisia oikopolkuja, joita myös ajatusvinoumiksi kutsutaan. Itse pidän parempana käyttää termiä ’ajatussuoristuma’, sillä normielämässä ne ovat suorastaan välttämättömiä apuvälineitä arjessa selviytymisessä ja päätösten teossa.

Tiedon epävarmuuden arviointia vai tiedon varmuutta?

Jostain kuuntelemastani podcastista tarttui ajatus siitä, että tiede on parhaimmillaan jatkuvaa tiedon epävarmuuden arviointia. Sellaista saa Twitteristä (nykyisestä Äksästä) välillä hakemalla hakea – olkoonkin, että uutisvirrasta kokonaisuutena sen voi kyllä huomata. ”Varmaa” tietoa sitä vastoin löytyy kyllä, ja siinäpä se: uutisvirta on pullollaan halkomista ja mustavalkoajattelua, siinä näkyy oivallisesti ylivertaisuusharha ja hyvin tyypillinen on myös ajatussuoristuma, jota paremman puutteessa kutsun näkökulmaharhaksi. Tällä tarkoitan sitä, että oman viiteryhmän viesteistä haetaan aina myönteinen näkökulma, kun sitä vastoin toisin (väärin) ajattelevien viiteryhmän viesteistä hakemalla haetaan kielteisiä piirteitä. Omien postaamille törkeyksille löytyy siten rationaalinen selitys ja muiden törkeys johtuu vain siitä, että he nyt vain ovat sillä tavalla vastenmielistä joukkoa. Soppaa sakeuttaa lisäksi vinoumaharha, eli kukin meistä on tyypillisesti sokea omille ajatussuoristumille.

Yleisesti ottaen Twitterin (nykyisen Äksän) keskustelut ovat pintapuolisia ja keskittyvät nykyhetkeen. Niissä unohtuu lähestulkoon aina se, että asioilla ja ilmiöillä on historialliset juurensa ja niiden taustalla vaikuttavat myös pitkäaikaiset ja laajamittaiset ilmiöt, joita megatrendeiksi kutsutaan. Viestijät surffaavat huomaamattaan hyperglobalisaation, ilmastonmuutoksen, talouskuripolitiikan ja eriarvoisuuden kasvun aalloilla, joita kannattelevat positiivisen ja negatiivisen ilmaisunvapapauden² puhurit. Nämä jäävät jopa niin huomaamattomiksi, että niiden olemassa olo ja seuraamukset voidaan surutta kokonaan kiistää.

Kausikortti Colosseumille

Twitterin (nykyisen Äksän) taistelut muistuttavat jossain määrin muinaista roomalaisten kansanhuvia: eri tavoin varustetut gladiaattorit kamppailevat keskenään. Sanan säilä viuhahtelee sähäkästi ja pistoja tulee vasemmalta ja oikealta. Keskustelukumppaneita sivallellaan säälimättä. Pahimmat pistot tulevat vyön alle ja usein nimimerkin suojasta. Tuollaisesta aseiden kalistelusta huolimatta täytyy muistaa, että todennäköisesti Twitterin (nykyisen Äksän) pahimmatkin raggarit kykenevät kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa sivistyneeseen keskusteluun ja erilaisesta arvoistaan ja asenteistaan huolimatta vieläpä tekemään yhdessä töitä sovittujen päämäärien eteen.

Ihmiskunnan historiasta tiedämme, että olemme kehittyneet elämään yhdessä ja toimimaan yhteisöinä. Evoluutio on suosinut altruististisia ryhmiä – toki myös samaan aikaan itsekkäitä yksilöitä – ja leirinuotiolla onnistuneen metsästys- ja keräilypäivän jälkeen tarinoidessa huonosti käyttäytyneitä yhteisön jäseniä on muistutettu soveliaasta käyttäytymisestä lempeällä tuuppauksella (sittemmin sukupuuttoon kuolleen) villasarvikuonon reisiluulla. Työelämässä meidät sitoo yhteen yhteinen toiminnan kohde jonka parissa touhuamista tukevat yhteiset säännöt, joiden noudattamisesta myös pidetään huolta. Ellei näin ole, niin kyllä se tuuppaus ennemmin tai myöhemmin muodossa tai toisessa tulee. Tällöin toimintaa pitää korjata ja kehittää paremmaksi – muuten saattaa kyseinen toiminta olla tiensä päässä.

Muinoisessa kirjoituksessani päädyin ajattelemaan, että sosiaalinen media on jo silloin ilmenneistä ongelmistaan huolimatta omiaan myös rikastamaan ihmisten välistä vuorovaikutusta. Toistakymmentä vuotta myöhemmin päädyn edelleen samalle kannalle. On viisasta olla huolissaan sosiaalisen median haitoista ja kielteisistä vaikutuksista. Aivojen muovautuvuuden rajoissa ne voivat muuttaa ihmisten toimintaa ja persoonallisuutta. Niinpä kaupungilla kävellessä saa usein väistellä puhelimiensa pauloissa laahustavia zombeja³. Tarvitaan kuitenkin parin kymmenen tuhannen vuoden evoluutio, että ihmisen perusluonne muuttuisi. Sosiaaliseen mediaan liittyviä haittoja pitäisi silti pyrkiä torjumaan hyviksi koetelluilla toimilla, esimerkiksi laatimalla toimintaa ohjaavia sääntöjä. Vähän ollaan jäljessä, sillä tuollaisten sääntöjen sopiminen on mahdollista vain tekemällä se maailmanlaajuisesti, eikä sellainen ole vielä onnistunut. Sitä odotellessa on kohtalaisen kiinnostavaa (myös ärsyttävää) seurailla ajatussuoristumien ja arvojen kamppailua Twitterissä (nykyisessä Äksässä).

Kirjoitan tässä hyvin kepeästi ja huvittuneenakin Twitterin (nykyisen Äksän) tohinoista. On kuitenkin ilmiselvää, että somen algoritmit on tarkoituksella laadittu herättämään reaktioita ja koukuttamaan käyttäjiä. Twitter (nykyinen Äksä) on siksi toisekseen aikuisten leikkikenttä, ja muun sosiaalisen median liiallisen käytön vaikutukset lapsiin ja nuoriin alkavat osoittautua hyvin huolestuttavaksi. Näin ollen minusta on ilmiselvää, että neurologisen apokalypsin välttämiseksi tarvitaan nykyistä enemmän sääntelyä. Kansainvälinen, todella vaikuttava sääntely ei kenties lähitulevaisuudessa onnistu, joten pitää olla kansallista ja lähiyhteisöjen laatimia sääntöjä. Twitterin (nykyisen Äksän) myönteinen puoli on se, että sen kautta tavoittaa päättäjiä, tutkijoita ja eri alojen asiantuntijoita. Nopeaa reagointia suosiva algoritmi ja tämä jatkuva ajatussuoristumien ja argumentaatiovirheiden kohina kuitenkin syö pohjaa myönteisistä vaikutuksilta. Vaikka niiden seurailu kiinnostavaa onkin, toivoisi kyllä myönteisempää keskustelukulttuuria.

1. Raakkuhan on uhanalainen siksi, että se pystyy lisääntymään enää kovin harvassa joessa. ↩︎
2. Positiivisella vapaudella tarkoitan tässä yhteydessä vapautta ilmaista itseään siten, että ei samalla rajoita muiden oikeutta samaan. Negatiivisella vapaudella puolestaan tarkoitan vapautta ilmaista itseään rajoittamatta ja piittaamatta muiden oikeutta ilmaista itseään. Edelliseen voi liittyä seuraamuksia, jos toisten oikeuksia loukataan, jälkimmäiseen taas ei. ↩︎
3. Kaupungilla kävellessä näkee selvästi mistä zombiesarjojen luojat ovat saaneet inspiraationsa. ↩︎